torstai 31. maaliskuuta 2011

Puiset kirjaimet

Moikka kaikki!
tänään olen viilettänyt kaupungilla. Ensin kirpparilla josta bongasin muutamat ihanat kesäkengät ja sitten on tullut vilisteltyä muissa kaupoissa. Sisustus IN:istä löysin aivan ihanat valkoiset hieman kuluneen näköiset isot kirjaimet, joita olen yrittänyt netistä aikaisemmin löytää. Päädyin nyt sitten niin yksinkertaisesti mun ja avokin etunimien ensimmäisiin kirjaimiin. Näiden paikka tulee olemaan yöpöydillä, molempien omilla puolilla. Nythän nuo eivät näytä miltään yöpöydillä valkoista seinää vasten, mutta kunhan saamme muutettua tässä muutaman kuukauden sisällä omaan kotiin, niin sinne tulee makkariin joku näyttävä kuviollinen melko tumma tapetti. Sen kanssa nuo ovat sitten ainakin omasta mielestäni täydellisest :)

Kotona odotti myös ihana yllätys. Kira kun syö nyt sitä kortisonia, niin sillähän on sivuoireena runsas juominen ja liruttelu. Olohuone oli 3 h poissa oloni aikana muuntautunut pissa-altaaksi, meni 30 min. kun sain sen siivottua liruvapaaksi. Huoh...









Rentouttavaa iltaa kaikille, viikonloppu on jo lähellä <3

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Jotain pientä arjen keskeltä

Huomenta!
Tänään pomppasin ylös sängystä jo varhain. Piti lähteä kaupungille hoitamaan muutamia asioita. Sain opelta palautteen yhdestä etätyöstä ja paras mahdollinen arvosanahan siitä napsahti, hyvä minä! :) Vielä loppu rutistus koulun osalta ; muutama tehtävä ja yksi tentti ja se on siinä! sitten tietysti näyttökoe tulee vielä vastaan syksyllä, mutta vielä en sitä stressaa!

Tulppaanikimpustani oli aamulla katkennut muutama oksa. Muistin lukeneeni toisesta blogista vinkin, miten niitä voi ihastella vielä pienen hetken.

























Päättötyön esitys olisi myös vielä edessä huhtikuun puolessa välissä. Ajattelinkin nyt alata sitä esitystä suunnittelemaan. Powerpoint on jo kasassa, mutta esityksen kulku ja muut ideat siihen hukassa. Sen pariin nyt sitten.


Nauttikaa päivästä!

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Joko taas tulppaaneja?

Huomenta ihanaiset!
Mitäs muuta minä eilen roudasin kaupasta kotiini, kun tulppaaneja? Aina yrittää miettiä vaihtoehtoja, mutta päätyy aina samaan :) onhan ne kauniita, joten miksipä ei.

Tämä bloggailumaailma on kyllä niin ihana, millään en enää luopuisi tästä! :) tätä kautta löytää uusia ystäviä ja päivittäin törmää uusiin aivan ihaniin blogeihin ja löytää omaankin kotiin niistä uusia ideoita!  Johannalla oli hiljattain mukava postaus blogissaan, missä hän kertoi uusista löytämistään blogeista, sieltä löytyi taas omaankin listaan ihania uutuuksia!

Ensi viikon maanantaina se sitten starttaa! mun työharjoittelu, aivan mahtavaa :) sitä on odotettu! Nyt oonkin ajatellut ottaa spurtin opiskelumateriaalien kanssa ja kerrata ennen alkavaa viikkoa, nyt kun on vielä hyvin aikaa. Saa nähdä, jos sitä kautta vaikka rapsahtaisi kesätöitäkin... Huomaatteko kuinka kaikki on tänään ihanaa ja mahtavaa? :D kyllä tuolla auringon näyttäytymisellä on vaan vaikutusta asiaan!
















































Ihanaa päivän jatkoa! :)

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Stars

Iltaa kaikille!
Tämä päivä onkin mennyt sitten roskaruoan ja leffan parissa. Elikkä ei mitään uutta... nyt pitää yrittää päästä eroon tuosta yhtälöstä viikonloppu + roskaruoka, ei hyvä näin kesää kohden :D Leffa jonka katsoimme oli Prinsessa ja voin suositella sitä lämpimästi kaikille! Tosi mielenkiintoinen ja vielä tositapahtumiinkin pohjautuva leffa.

Tämä vanha pinnatuoli toimi ennen ns. tulostinjakkarana, mutta löysin uuden paikan tietonehuoneen nurkasta.

























Ja kun mamma alkoi kuvailemaan, niin keidenkä piti päästä vuorotellen istumaan kuvauskohteen eteen :D




















Vielä ehtii keräillä voimia alkavaan viikkoon! <3

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Arabia KoKo Roses

Huomenta kaikille!
Eksyin ihastelemaan arabian nettisivuilla astiavalikoimaa. Itse oon pienesti tykästynyt tuohon melko uuteen Koko Roses sarjaan ja sitä pitäisi nyt ehdottomasti saada! Kotoa löytyy ennestään Arabian jo valikoimista poistunutta Illusia sarjaa, äitini joskus aikoinaan osti meille kahviastiastosarjan kun muutettiin avokin kanssa yhteen. Greengaten astioita myös himoitsen saavani lähiaikoina :)





Iskeekö teihin Arabian KoKo Roses sarja? Mitkä on teidän suosikkeja Arabian valikoimista? 

Aurinkoista viikonloppua!





perjantai 25. maaliskuuta 2011

Spurtti pääsiäiseen...

Kaupat on parhaillaan pullollaan kaikkea ihanaa pääsiäis krääsää ja eihän niiden ohi voi kävellä pysähtymättä :) Itse en normaalisti törsää rahojani ns. hetkellisiin erityispäiviin/juhliin, kuten pääsiäinen, vappu, uusivuosi jne... nyt oli kuitenkin pakko ostaa edes jotain pientä pääsiäisfiilistä kotia.


























Meiltä löytyy nyt sitten "pikkuinen" potilaskin kotoa :( Kävimme tänään lekurilla Kiran suurentuneiden imusolmukkeiden takia. Lekuri otti verinäytteet, josta todettiin valkosolujen erittelylaskennassa lymfosyyttien ja granulosyyttien olevan koholla. Voi viitata esim. tulehdukseen, autoimmuunisairauteen tai syöpään. Rotikoillahan imusolmukesyöpä/lymfooma on hyvin yleinen ja juuri keski ikäisillä koirilla. Lekuri määräsi nyt sitten 2 vkon antibiootti ja kortisonikuurin ja sen jälkeen kontrollikäynti ja veriarvojen tarkistus uudelleen. Lähinnä nyt varmasti haluaa sulkea ensin pois mahd. muut aiheuttajat kuten tulehduksen ja mikäli näillä lääkkeillä ei arvot/imusolmukkeet lähde laskuun, niin sitten epäillään jotain vakavampaa. Sitten varmaan ohutneulanäytteet ja tutkitaan onko mahd. imusolmukesyöpää :(

Aina jotain murhetta näiden eläinten kanssa. Tosi asia vaan on se, että kun ne ottaa pitää muistaa, että jonain päivänä niistä pitää valitettavasti osata luopuakkin ja antaa niiden poistua hyvään aikaan, niin ettei niiden tarvitse kärsiä kivuista ja elämänhaluttomuudesta. Antaa niille arvoisensa lähtö ja mielellään oman omistajan läsnäollessa.

Juu... mutta en nyt halua ajatella moista! me toivemme, että kyse ei ole mistään vakavasta ja että olisi vielä monta yhteistä vuotta meillä edessä <3

Pitihän se palkita luulla, kun oli niin kilttiä tyttöä lekurilla :)



















Ihanata viikonloppua kaikille! <3

torstai 24. maaliskuuta 2011

7 pientä tunnustusta minusta

Sain Nannelta tälläisen pienen tunnustuksen, joka haastaa minut kertomaan itsestäni 7 pientä paljatusta, joista en ole aiemmin blogissani kertonut. Kiitos vaan Nanne :D

















1. Huhtikuun lopulla valmistun toiseen ammattiini, jossa työskentelen päivittäin eläinten parissa. Aikaisempi ammattini on merkonomi.

2. Mussa asustaa pieni siivousaddikti, onko se sitten hyvä vai huono asia?

3. Nolottaa myöntää, mutta pelkään vieläkin välillä pimeää. Varsinkin kauhuelokuvien katselun jälkeen mielikuvitus pääsee valloilleen.

4. Uskon kohtaloon.

5. Mun mielestä aina jumpan jälkeen olen oikeutettu ostamaan herkkuja, aika usein se on toteutunutkin.. viimeksi eilen :D

6. Taas opiskeluiden ohella olen huomannut, että jollain kieroutuneella tavalla mä pidän koulutehtävien tekemisestä, eikä se tunnu pakkopullalta.

7. Jonkun pitäisi säädellä joskus mun rahankäyttöä. Koen tarvetta kokoajan ostaa jotain, enkä välttämättä saa siitä enää minkäänlaista iloa.


Siinä ne nyt sitten ovat. Onneksi näitä oli vain 7 kpl, olisi tullut paljastettua itsestä pian liikaa. Helposti olisi tullut 7 lisää :D

Haluan jakaa tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaville bloggaajille, nämä ovat kaikki uusia tuttavuuksia: Annastiina (Annastiinan tyyliavain),   Johanna (Moses ja muut Manniset) ja Tellu & Rillu (Bananas). Olkaapa hyvät :)

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Yksi ihana kevätpäivä

Huomenta!
eilinen päivä meni tosiaan sitten mökillä. Mökki on avokin vanhempien ja sijaitsee n. 40 km päässä meiltä. Se on pelkästään kesäasuttava, eikä siellä pysty vielä valitettavasti yöpymään. Eilen ilmakin suosi meitä ja aurinko paistoikin koko sen ajan pilvettömältä taivaalta. Tehtiin notski vähän syrjäisempään paikkaan ja veisteteltiin makkaratikut :) Jos idea mökillä käynnistä ei olisi tullut niin extempore, niin olisin voinut kokata meille mukaan jotain muitakin herkkuja. Eväinä nyt sitten toimi vain grillimakkara, itsetehty kinkkupiirakka ja jälkkäriksi oli kieliviinerit. Hyvin nekin riitti ja niinhän se ainakin omasta mielestä on, että melkeinpä mikä tahansa maistuu hyvältä ulkoilmassa notskin ääärellä. Koiruudetkin nautti ihanasta ilmasta ja pitkästä lenkistä jonka tehtiin. Kira pääsi pyristelemään vähän vapaanakin :) Kovasta tuulesta huolimatta saatiin notski syttymään ekalla yrittämällä, vaikka kummastakaan meistä ei ole oikeen eräihmisiksi :D

Vaikka mökillä onkin mukavaa, niin en pidä itseäni ns. mökki ihmisenä. Viihdyn kyllä siellä, mutta tietyissä määrin. Eli niin kauan kun on tekemistä, eikä pitkästy. Varmaan sellanen 3 pv. on ihan maksimi mulle. En ole vaan tottunut sellaseen, aina hetken ajan päästä kaipaa takaisin sivistykseen ja muiden ihmisten keskelle. Voi tietysti olla, että asiat olisi toisin jos mulla tai omalla perheelläni olisi oma mökki, jolloin siellä voisi olla hieman vapaammin ja touhuta kaikkea puutarhahommista remppajuttuihin :)

Tässä hieman fiilistely kuvia :)






































































































































tiistai 22. maaliskuuta 2011

Ihanata!

Huomenta ihanaiset!
Nyt tästä aamupalalle ja sen jälkeen me huristelemme karvakuonoineen mökille grillailemaan makkaraa ja nauttimaan kauniista ilmasta. Saunominen ei taida vielä onnistua, mutta ihana mennä fiilistelemään hienoa päivää. Pidempi postaus tulee varmasti myöhemmin.

Halusin vain tulla toivottamaan tervetulleeksi kaikki uudet lukijat ja kaikki kävijät! Ihanaa jos olette viihtyneet blogin parissa, koko ajan yritän tätä kehittää mielenkiintoisempaan suuntaan juttujen ja kuvien osalta!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Pajunkissoja ja palavia kiviä

Moikka taas!
Eilen iltalenkiltä keräsin hieman pajunkissoja kotiin vietäväksi. Musta ne ovat ihan tajuttoman kauniita ja niistäkin saisi askarreltua vaikka mitä, kunhan ideoisi vähän ensin. Mulla ne päätyivät kuitenkin tällä kertaa vain tuohon olohuoneen pöydälle vaasiin. Nuo pikkuiset kynttiläkivet avokki ja avokin siskon lapsi toi mulle kaupasta, kun olin vähän surkutuulella. Kyllähän ne piristi :) En ole niitä vielä polttanut, mutta mielenkiintoista nähdä kauanko ne palaa? Ehkä 15 min. max 30 min. :D
















































Avokilla alkaakin tänään viikon loma ja suunniteltiin, että lähdettäis huomenna käymään mökillä... luvassa siis makkaran grillausta, ulkoilua ja mahdollisesti puusaunan lämmössä rentoutumista <3 Nyt aamupalaa, pientä siivousta ja alkavan loman kunniaks teen kinkkupiirakan uudella reseptilla. Siitä reseptiä kuvineen myöhemmin.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kevät vaatetusta

Heippa kaikille!
Vaikka mulla ei ole ollut tapana esitellä vaatteita tässä blogissa, niin nyt mun on ihan pakko hehkuttaa mun kirpparilöytöjä ja samaan syssyyn tulee sitten nuo postimyynnistäkin tilatut kevätvaatteet. Tämä vaan roudaa kirpparilta mukanaan lisää, vaikka kaapit on muutenkin jo pullollaan paljoa turhaakin. Mietinkin, että pitäisi melkein itsekkin ottaa projektiksi katsoa kaikki kaapit läpi ja kerätä kirpparitavaraa, koska sitä varmasti löytyy! Itse oon monesti myös myynyt tavaraa huuto netissä ja aina on mennyt kaupaksi. Saahan niistä melko pilkkahinnan ja tavaroiden kuvaus on melko työlästä, mutta suosittelen jos ei jaksa lähteä kirpparille kuskaamaan tavaroita tai ylimääräistä tavaraa on niin vähän, ettei siitä kerry tarpeeksi. Muuton yhteydessä, joka tulee olemaan n. 1-2 kk. sisällä on hyvä kattoa kaikki ylimääräinen pois, varsinkin kun muutamme pienempään asuntoon. Jospa mä sitten toteutan mun projektini :)

Tuo tekonahkatakki ei näytä tuossa kuvassa niin hyvältä, mitä päällä....

















































Ihanan aurinkoista päivänjatkoa!

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Kevät värejä olkkariin

Toivoin, että tänään heräisin taas ihanaan auringon paisteeseen, mutta kamalan kurjan näkönen harmaa loskakeli näyttäisi olevan. Eilen sitten saapui se paholaisen, eli h&m:n paketti. Tuli sitten taas tilattua hieman ylimääräistä kodintekstiilien lisäksi. Kevätvaatetusta ja jumppavaatetustakin paljastui paketista. On se kumma, kun postimyynnistä tilaa niin miksi pitää aina laittaa niin överiksi se tilausmäärä? :) No... ainakaan ei tule hetkeen vaatekriisiä :D

Tilasin mm. ihanan keväiset sisutustyynyt olkkariin, ihanan hempeet tykkään kyllä kovasti! Taulu/kehys hyllylle kaivoin kaapin pohjalta tuollaiset söpöt pienet sangot joihin ajattelin käydä hakemassa miniorkideat kunhan tästä ehdin.





















































Nyt mä yritän saada tästä aamuni kunnolla käyntiin tuhdilla aamupalalla. Kuulemiin!

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Ystävyydestä...

Millainen on teidän mielestä hyvä ystävä? Omasta mielestä hyvä ystävä on sellanen, jonka kanssa voi avoimesti jakaa ilot ja surut, joka jaksaa kuunnella mun murheita, joka tulee olkapääksi kun tarvitsen häntä muita mutisematta, yrittää ymmärtää ja tsempata vaikka olisikin joskus asioista eri mieltä, arvostaa mua sellaisena kun olen, uskoo muhun, luo muhun toivoa hetkinä jolloin olen hukassa ja riitojen tullen on valmis selvittämään ne ja haluaa uskoa ystävyyteemme vielä niidenkin jälkeen. Tätä kaikkea ystävyys edellyttää myös multa. Ystävyys on kahden kauppa ja yksinään sitä on vaikea toteuttaa.

Onko teille tullut tilanteita, että hyvän ystävän kanssa on välit mennyt poikki väärin ymmärryksen tai pienen ns. yhteenoton takia?  Oletteko saaneet välinne sen jälkeen selvitettyä? Itselläni ja yhdellä hyvällä ystävälläni, jonka olen tuntenut yli 20-vuoden takaa tapahtui juuri näin. Asuimme koko nuoruus iän samassa kaupungissa, kunnes hän muutti muualle. Pidimme myös silloin jonkun verran yhtä. Asuimme sen jälkeen myös hetken samassa kaupungissa ja pidimme silloin melko tiiviisti yhtä. Ennen kun muutin takaisin pohjanmaalle pidimme mulle läksärit, jossa jostain syystä sitten ns. otimme hieman yhteen. Tuon jälkeen meidän välimme katkesi lähes kokonaan. Totta kai ajan mittaan jokainen meistä muuttuu ja uusi seura muuttaa meitä kaltaisekseen. Tiet erkanevat ja yhteydenpito ei enää ole niin tiivistä. Mä oon itse pohdiskellut tätä tilannetta ja surkutellut, kun takana on niin paljon yhteisiä hyviä muistoja ja miten yksi ilta voi pilata yli 20-vuoden ystävyyden? Nyt olen selvitellyt asiaa  ystäväni kanssa ja vaikka asiasta sovittiin, että kaikki on takana päin ja unohdettu, niin voiko ystävyys enää ikinä palata siihen tilaan mitä se joskus silloin hyvinä aikoina oli?

Omat ystäväni ovat lähinnä lapsuudenystäviä ja kouluista saatuja kavereita. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä vaikeampi on enää löytää sydänystäviä. On koulututtuja, työkavereita jne.. mutta ne sydänystävät on sieltä jostain varhaisesta nuoruudesta.

Moni ns. hyväksyy vain kavereikseen samankaltaiset ja saman tyyliset persoonat jota itse on. Onhan se totta, että löytyy enemmän jutun juurta sellaisten ihmisten kanssa joilla on samat arvot. Itselläni on myös ystäviä, joidenka arvot ovat ihan toista mitä mun. Mun mielestä se erilaisuus ei ole este, aina voidaan oppia jotain niiltä erilaisiltakin ihmisiltä ja se tekee mun mielestä kaveruudesta vain mielenkiintoisemman ja kestävämmän. Helposti liika samankaltaisuus saa kateutta ja kinaa vain aikaan.

Tämä oli tällä kertaa tälläinen vuodatus... jos ruudun takaa löytyy ihmisiä, jolla on ollut samanlainen tilanne joskus päällä, niin kertokaa ihmeessä miten se päättyi ja saatiinko asiat takaisin ennalleen? Muitakin ajatuksia saa toki heittää kehiin :)



Muista minut, ystäväni,
kun aikasi rientää iloisesti.
Muista minut, ystäväni,
kun vastatuulet puhaltavat.
Kun haluat keventää mieltäsi,
muista minut, ystäväni.
Kun kaipaat lohdutusta,
muista minut, ystäväni.
Sitä varten ystävät ovat.


torstai 17. maaliskuuta 2011

Koruja, niitä pieniä aarteita

Iltaa kaikille!
Päätin kuvailla hieman lempikorujani teille nähtäväksi. Valitettavasti nämä on suurin osa ihan rihkama kamaa, mutta lähellä sydäntä kuitenkin. Tykkään yhdistellä monesti koruja asuuni antamaan sitä jotain pientä yksityiskohtaa. Rakkaimpia korujani ovat kihlasormus ja hopeinen riipus balettitossuista, jota en löytänyt nyt mistään :( Baletti on ollut mulle rakas harrastus aikoinaan monen vuoden ajan ja on sen jälkeen tullut käytyä myös aikuisbaletti tunneillakin, muistelemassa sitä kadotettua höyhenen keveyttä ja notkeutta :) Oon koko ajan ollut aikeissa aloittaa sen uudelleen, mutta muuton jälkeen takaisin pohjanmaalle en ole saanut sitä vielä aikaiseksi.


































Mukavaa illan jatkoa!

Little pieces from the bedroom

Huomenta ihanaiset!
Kyllä nää viikot menee sitten kauheeta vauhtia eteenpäin, taas on viikonloppu pian. Itse odotan jo kovasti huhtikuun alkua, kun pääsen aloittamaan mun työharjoittelun :) Olen yrittänyt kovasti lueskella koulumateriaaleja, koska olen huomannut kuinka nopeasti asiat unohtuvat, kun ei ole tekemässä käytännön töitä päivittäin. 

Olisiko teillä toiveita siitä, minkälaisia postauksia olisi mukava lukea? Olisi mukava kuulla teidän toiveita. Vaihtelu on aina virkistävää ja en haluakkaan julkaista aina pelkkiä sisustukseen liittyviä postauksia.

Olen esitellyt teille makuuhuoneemme, mutta en sen ykistyistkohtia.

 Kuvien myötä taas kuulemiin!








keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Karvakuonomme Kira

Hei,
mä olen Kira ja täytän 6-vuotta heinäkuussa. Mä vaadin mamilta, että mustakin tehdään tänne esittely mun komeine kuvineen, koska tuosta riiviöstäkin on tehty. Mä oon siis tullut tähän perheeseen vuonna 2005 kesällä ja sain viettää ihanat 2 vuotta ainoana lellikkinä, kunnes talvella 2007 tuo espanjan katukoira tuli meille. Kyllä mä sen sitten heti suojiini otin ja päästin sen muutaman päivän oleskelun jälkeen jopa mun lelukopallekkin. Siitä asti me ollaan oltu ihan hyviä kavereita. Välillä mulla meinaa pinna kiristyä, kun sillä on hieman liikaa energiaa ja se purkaa sen muhun. Roikkuu mun hännän juuressa, puree mua nenästä ja korvista, silloin mä kyllä näytän kuka täällä määrää kaapin paikan.

Mun vauva aika oli hieman sekavaa, koska mun perhe ei asunut vielä omassa kodissa. Mua kuskatiin kahden kodin välillä ja se oli välillä aika raskasta. Hyvin ne automatkat meni ihmetellessä isoa maailmaa ja joskus otin pienet torkutkin. Mä olin ehkä hieman kömpelö pienenä, kun mun jalat ei millään meinannut totella mua, kun halusin mennä johonkin tiettyyn suuntaan. Mä aina menin kuperkeikkaa kun oli kynnyksiä. Toisessa kodissa oli ihan mun oman äiskän näköinen narttukoira ja se aina antoi mulle hellyyttä ja rakkautta, kun mulle tuli surullinen olo. Se opetti mua hyville ja joskus huonoillekkin tavoille. Kun me vihdoin päästiin perheeni kanssa omaan kotiin, niin oli siinä kyllä totuttelua. Mä olin aika riiviö siihen aikaan, enkä halunnut millään totella jos mua kiellettiin tai käskettiin. Mä roikuin kaikkien housunlahkeissa ja naskalihampaillani tein muutamia reikiä kaikkien käteen. Mitäs tulevat huitomaan lähelle. Vuodet vieri ja me muutettiin aika usein. Mä rakastin meidän rivarikotia, koska siellä oli suuren suuri piha jossa mä sain touhuta mun lempi harrastuksen parissa; mä rakastan pelata futista.. siinä on vauhtia ja meininkiä ja mä oon hyvä siinä! Mun lempparipaikka kotona on sohva ja sänky, mä oon niin kauan istunut sohvan ja sängyn vierellä surullisen näköisenä, että mami on aina antanut mulle lopulta luvan mennä sinne. Hei, me ollaan asuttu isossakin kaupungissa Helsingissä, se oli vähän kurja paikka kun siellä oli sitten vastapainoisesti niin pieni piha. Mahtui sinne pissat tekemään, muttei pystynyt spurtteja ottamaan. Mami kertoi mulle, että me muutetaan takaisin sinne missä on suuren suuri piha, aivan mahtavaa! en malta odottaa, että pääsen pallon kanssa takapihalle. Vielä mä jaksan spurtata vaikka tulenkin 6-vuotta, mä oon vielä ihan pieni vaavi.. niin kuin mami mua kutsuukin <3






































































































Terkkuja karvakavereille!

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Tunnelmia pienen kollaasin muodossa

Huomenta ystäväiseni!
Heräsin tänään aivan mahtavaan auringon paisteeseen! ihanaa pian se kesäkin sieltä tulee <3 Vaikka päivät ja illat on jo valoisempia, niin vielä ainakin täällä tunnelmoidaan kynttilän valossa. Pidemmälle kesää kohti mentäessä ei kynttilänpolttokaan lopu kokonaan, itse ainakin fiilistelen niillä vielä kesäiltoinakin vaikka hieman vähemmän.







































Palaillaan taas myöhemmin!

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Tilausta eteenpäin

Huomenta!
Heti aamutuimaan olin selailemassa h&m:än kevätvalikoimaa ja tuli sitten tilattua sieltä pieni paketti :) kevätvaatetusta ja sitten muutama pieni juttu kotiin. Oon jo kauan ihastellu muutamassa blogissa näitä ruusutyynynpäällisiä, mutta ne olisi tulleet vasta huhtikuun lopussa ja koska olen niin malttamaton, niin päädyin valitsemaan toiset tyynynpäälliset :)




















Eli näitä tilasin 2 kpl tuon yllä olevan tilalta. Ihanan keväiset <3






















Lisäksi päädyin sisustamaan hieman wc tilojankin, jotka tällä hetkellä ei ole mitkään kehuttavat vuokra-asunnossa, mutta kunhan pääsemme takaisin omaan rivariin niin sielläkin voisi vähän panostaa. Lattiapyyhe/matto ja käsipyyhkeet.







































Pakettia sitten odotellessa...

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Lovely weekend!

En ole ehtinyt taas viikonloppuna muuta postailla, mutta tässä tulee nyt sitten kuvasaldoa :) On ehditty käydä tekemässä pitkiä lenkkejä jäällä muuten ensimmäistä kertaa tänä vuonna, ilma oli aivan mahtava. Itse en uskalla koiria vapaana jäällä pitää, koska siellä huristelee moottorikelkkoja aikamoista vauhtia ja lisäksi on paljon muita koiria vapaana, eikä ikinä tiedä mitä saavat päähän keskenään kun riehaantuvat. Ainoastaan aidatuilla alueilla pidän vapaana näitä hurttia :) musta on kyllä ihan ok pitää vapaana koiria, jos ne tottelevat hyvin omistajaa eivätkä häiritse muita ulkoilijoita. Muutaman kerran meinannut kilahtaa, kun vapaana olevat koirat haluavat välttämättä tulla tekemään tuttavuutta Noriksen, eli tämän pienemmän koiran kanssa, joka ei kyllä todellakaan ole sosiaalinen tapaus. Arka ja pelokas, jonka takia saattaa napata jos joku tulee liian lähelle. Monesti oon nostanut sitten syliin, jos isompi koira on tullut Noriksen uhitteluista huolimatta tekemään tuttavuutta. Omalla sintti koiralla niin iso ego, että varmaan luulee pärjäävänsä tuplasti isommille karvakavereille.

Nyt on myös visiteerattu siskon luona ja hieman stailattu siskonkin kotia :) Tilpehööriä siskolle etsiessä löysin myös muutaman omaan kotiin.... uudet tuikkukupit, rakastan tuota pintamateriaalia <3, tuollaisen tosi söpön "kukkakipon" tai jos keksin sille jotain muuta käyttöä ja tulihan niitä tulppaaneja taas sitten ostettua.











































Nyt mä menen vielä pyöräyttämään pellillisen teeleipiä, nams!

Palaamme asiaan!

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Tunnelmia kylppäristä

Vanhempien kylppäri + sauna rempattiin tuossa n. 1 vuosi sitten ja pidän kovasti värimaailmasta joka siellä vallitsee. Mun ja äitini ahkeran puunailun jälkeen otin muutamia kuviakin näytille :) Kylppäri on keskikokoinen, mutta oli todella hankala saada kattavia valokuvia otettua. Oli pakko ottaa sitten osissa, arrgg... sauna ehkä myöhemmin näytille, tässä vähän esimakua kylppäristä.



















































































































Mitäs pidätte?

Ja taas on perjantai. Oma viikonloppu taitaa mennä murehtiessa toista koiruliamme :( Sillä on taas kerran leuan aluksen imusolmukkeet ja sylkirauhaset paisuneet aika moisiksi mötiköiksi, muuten pirteä ja ruokahalua on jakaa muillekkin. Muista kehon imusolmukkeista en saa tuntumaa, eli edes jotain hyvää! Viime keväänä kävimme lekurilla ottamassa Kirasta ohutneulanäytteet imusolmukkeista, kun olivat silloin myös hieman paisuneet... muistaakseni eivät kyllä ihan noin mitä nyt :(. Lekurille varmaan taas mentävä tuon koirulin kanssa, huoh... yritän olla murehtimatta viikonlopun aikana. Itse sitä vaan alkaa kunnolla aina syynäämään, kun on aiheeseen liittyviä tietoja oman koulutuksen takaa ja kun löytää aihetta.

Mukavaa viikonloppua teille, olkaa te ainakin murehtimatta! :)