sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Sunnuntain jupinat ja karppileivät

Koko viikko taas vierähtänyt, etten ole tänne päässyt moikkaamaan teitä. Uusia lukijoitakin on tullut kivasti, tervetuloa kaikille ♥

Tämä aamu on vierähtänyt karppi leipomusten parissa, sekä siivoten. Kello lähenee kahta ja meikäläinen on edelleen pyjamassa :) eikös tää ole juuri se sunnuntain tarkoitus? Mun pitäisi vielä kyllä piipahtaa tänään vanhemmilla ja mumman luona. Siivoilin tosiaan ja nappailin teille muutamia kuvia.


Tapetti joka vaihdettiin rappuun jo
keväällä, näkyy tuossa
valossa nyt hiukka selvemmin



Hylly
 rappuun kirpparilta



ja sitten siihen herkulliseen
karppileipään, Sian
muki(t) myös uutukaiset :)


Tuo karppileipä lienee muutein herkkulisinta mitä olen eläessäni maistanut, aika kovia lupailen ;) Avokki on ihan samaa mieltä. Vehnäjauhot korvataan mantelijauhoilla ja taikinaan sekaan saa laittaa ihan mitä mieleen juolahtaa. Tänään laitoin mukaan tomaattia, fetaa, oliivia ja sipulia. Ohjetta tulee tässä jos joku innostui testaamaan.

neljä annosta tulee tästä ohjeesta, teen yleensä itse aina x3 niin saan yhden pellillisen.

2 kananmunaa 
1,5 dl mantelijauhetta 

2 dl juustoraastetta 

1-2 tl leivinjauhetta
Sotke kaikki ainekset sekaisin, tee kasoja uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa kunnes ovat kauniin ruskeita. Eikä muuten mene kuin hetki, että ovat.



Se olis sitte 5 päivää niin meidän Gran Canarian matka starttaa, oi mahtavuutta!! lomailua siis tiedossa ♥ Aivan outo tunne, kun mähän olen tehnyt iäisyyden aiemmin pätkähommia ja lomistahan silloin ei ole tietoakaan. Ekaa kertaa elämässäni saan pitää töistä vkon loman :D Ja mähän en meinaa pysyä pöksyissäni kun ajattelinkin, että kesällä saan viettää 4 vkoa lomaa.

Arvonta kuun loppuun asti, käykäähän osallistumassa. Mitä luultavimmin arvonta tapahtuu vasta kun palaan lomaltani.

Palaillaan, Ihanaa sunnuntaita! ♥

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Jotain vanhaa, jotain uutta ja jotain lainattua

Mä olen saanut vihdoin oman pienen bloginurkkauksen. Koko aamun tässä olen istuskellut hymyssä suin :) Tein aivan ihanan löydön eilen findit.fi sivuilta ja vielä saman päivän aikana kävimme hakemassa tämän ihanan 100-vuotiaan klaffipöytä vanhuksen meille ♥ Olin jo valmiiksi suunnitellut sille oman paikan ja kävin jo hakemassa valkoisen huonekalumaalinkin, että näyttäisin sille hieman pensseliä. Mieli muuttui kun kannoin sen kotona paikalleen. Ihastuin oitis tuohon marjapuuron väriin ja ajan patinaan, Mitä mieltä olette, maalaanko valkoiseksi?


Pesäksi olen tämän nimennyt.
Juu ja jalkalistat puuttuvat edelleen :)




Pinnatuoli mummin liiteristä lainattu
ja kaikki muu omasta
takaa "uutta"



Special moments ♥
ja läppäristä irronnut nappi :D





Tuolla rapun alla mä nyt sitten
majailen....



Tuon suuntaisiksi haluan alata päivittämään kodin huonekaluja. Kumpa haaviin vaan sattuisi joku ihana vanha senkki ja vaatekaappi. Ensin ajattelin, että ehdottomasti valkoista mutta pitää sitä antaa muillekkin väreille mahdollisuus ihastuttaa :)

Käykäähän osallistumassa arvontaan, vielä ehtii! linkki siihen löytyy sivusta.

Nyt pitää pikapuolin lähteä koirien kanssa lenkkeilemään. Ulkona on niin mielettömän kaunis aurinkoinen talvipäivä. Sen jälkeen mä palaan pesääni ♥

Ihanaa päivää kaikille ♥

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Ostoksia ja haasteita...

Tänään oon viettänyt ihan pelkkää kotoilupäivää ♥ Avokkikin lähti vanhemmilleen, joten koirien kanssa ollaan lepäilty ja kokkailtu lihapullawokkia. Varailin myös valmiiksi lentokonepaikat meidän tulevalle Cran Ganaria matkalle ja tulostelin tarvittavia papereita. Ilta jatkuu varmasti ihan samaa rataa. Lenkkeilyä ja saunomista mitä luultavammin.


Eilen ostamani Riviera Maisonin
lyhty ja kärlek kirjaimet





Ellokselta tilattu muutamia
kevät tyynyjä.



Seuraavaksi muutamia haasteita joita olen saanut. ISO KIITOS TEILLE IHANILLE NIISTÄ ♥

Olen saanut kahdesta blogista samaisen haasteen. Kiitos Jennalle Pieni Onnenpesä blogiin ja Katjalle elämää eirassa blogiin. Käykäähän tutustumassa blogeihin, molemmat pullollaan kauniita kuvia ja ajatuksia.


                                 Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
                                 Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen
                                 Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
                                 Heidän pitää valita 11 blogia joilla on alle 200 lukijaa
                                 Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut
                                 Ei takaisin haastamista


11. asiaa minusta

1. Työskentelen pankin palveluneuvojana contact centerissä.
2. Tällä hetkellä yritän noudattaa karppiruokavaliota, sitä hieman itse soveltaen :D 
3. Rakastan laulamista. Salainen harrastus on netin partykaraoke.
4. Mulla on 2 ammattia: merkonomi sekä klinikkaeläintenhoitaja.
5. Harrastin aikoinani balettia monta vuotta. Helsingissä kun asuttiin päälle vuosi opintojen takia kävin myös aikuisbaletissa. Haaveena olisi jälleen se aloittaa.
6. Haaveilen vanhasta hirsitalosta, tai jos rakennetaan, niin sen pitää olla ehdottomasti perinnetalo malli.
7. Rakastan salmiakkia. Parasta salmiakkia on ehdottomasti ne pääkallokarkit.
8. Olen aika pikkutarkka kaikessa. En siedä kovinkaan hyvin sotkua! Oon yrittänyt sitä pikku hiljaa sietää jossakin määrin edes.
9. Omia lapsia ei näillä näkymin ole vielä tulossa, mutta nimet on avokin kanssa kauan jo sitten sovittuna. Pojan nimeksi Jimi Julius ja tytön nimeksi Minni Lotta.
10. Rakastan saunomista. Voisin istua siellä useita tunteja :)

Seuraavaksi Jennan ja Katjan kysymykset, jotka olivat yllättäen samat :)

1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?

Seurailin itse muutamia sisustusblogeja ja ihastelin blogien kauniita kuvia ja ideoita. Päätin kokeilla itsekkin blogin kirjoittamista. Ajattelin tosin , että mun kiinnostus blogin pitämiseen lopahtaisi aika nopeasti mun laiskuuteen. Tässä kuitenkin ollaan edelleen :)

2. Lempiesine tai huonekalu kotona?

Lempiesine on varmaankin vanhat sukset, tai vanha ovi. Ne on mun aarteita!

3. Mitä haluaisit tehdä paremmin?

Haluaisin osata kokata paremmin. Olisi ihana pitää kaikenlaisia illan istujaisia kavereille ja perheelle hyvine herkkuineen. Maustaminen ei ainakaan ole mun juttu.

4. Luetko sisustuslehtiä?

Kyllä jatkuvasti.

5. Mitä ilman et pärjäisi?

Ilman nettiä elämä olis kurjaa :) kamala myöntää mutta niin totta!

6. Jos saisit valita yhden asian tai tuotteen, joka olisi aina ilmaista, mikä se olisi?

Hmm... Ruoka. Karppaus on yllättävän kallista!

7. Miten rentoudut?

Saunomalla, syömällä herkkuja ja nauttien hyvästä seurasta.

8. Minne haluaisit matkustaa?

Unelma lomakohde olisi Oseania esim. Fiji. Turkoosi vesi ja valkoiset hiekkarannat :)

9. Lempiherkku?

Sipsit, salmiakki ja suklaa. En osaa valita vain yhtä!

10. Parasta viime vuonna?

Vakituisen työn saaminen! aina vain paremmin on tullut siellä viihdyttyä.

11. Mitä odotat vuodelta 2013?

Odotan onnistumisia ja ilon kyyneleitä, uusia oppeja ja hyvää fiilistä! ja pitäähän sitä aina joskus
polultakin eksyä.



Ja koska mun sormet on tässä vaiheessa niin loppu tästä romaanista, mä hieman otan vilppiä ja jaan tämän haasteen kaikille blogini lukijoille ja muille bloggaajille samoilla kysymyksillä. Saa käyttää muttei oo pakko hei :D

Yksi haaste vielä tulossa myöhemmin...

Palaillaan ♥

lauantai 12. tammikuuta 2013

Once upon a time...

Ollut aivan mahtava viikonloppu ja eihän tämä ole edes vielä vasta kun puolessa välissä :) Oliskohan suurin syy se, että oon saanut kaikkea kivaa tänään. Mm. uuden DKNY:n kellon, riviera maisonin tuikkulyhdyn ja mun kauan haaveilemani vanhan penkin kävin kotiuttamassa tänään ♥







Lyhty olkkarista löysi
uuden paikan...



Tästä lähdetäänkin ihan pian elokuviin kaveripariskunnan kanssa, eli mukava ilta varmastikkin tulossa!

Kaikille myös ihanaa viikonloppua ♥

 Muistakaahan käydä osallistumassa arvontaan,
jos ette ole vielä niin tehneet. Linkki sivussa!

maanantai 7. tammikuuta 2013

ARVONTAA, arvontaa!

Oon viime aikoina saanut uusia ihania blogituttuja & lukijoita ja haluan toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi!  Olen teille jo hetken seuranneille  pitkään puhunut tulevasta arvonnasta. Nyt sen vihdoin ja viimein teille toteutan. Eli säännöt ovat samat vanhat tutut:

1. arpa kun kommentoit tähän postaukseen

2. kun klikkaat itsesi lukijaksi tai olet jo lukijani ja kommentoit tähän postaukseen

3.  arpaa kun kommentoit tähän postaukseen, klikkaat itsesi lukijaksi tai olet jo lukijani ja linkität tämän arvonnan kuvan blogiisi



Palkintona Sweet Home valokuvakehys, lasinen purkki jossa kynttilä ja 2 kpl
sydän naulakkokoukkuja.

Huom!
Muistakaahan myös laittaa monellako arvalla olette mukana ja jos olet anonyymi niin  jokin nimimerkki olisi suositeltavaa.




Arvonta 31.1.2013 asti. 
Kaikille kovasti onnea arvontaan ♥ 

lauantai 5. tammikuuta 2013

Makuuhuoneen muutos

No niin.. nyt on vihdoin ja viimein meidän makkarikin saanut päivitetyn ilmeen. Hien ja tuskan takana mutta tyytyväinen olen lopputulokseen. Ensimmäinen tapetti joka laitettiin niin kupli kummasti saumoista ja syy oli varmaankin huonolaatuisessa tapetissa ja pohjassa. Vedettiin sitten vanhat tasotetapetit alta pois ja laitettiin uusi tasotetapetti. Valkattiin myös ensimmäisen tapetin tilalle toinen ja hyvä tuli! Kyllä huomasi, että oli kyse hieman laadukkaammasta tapetista, sitä oli niin paljon helpompi jo työstääkkin.



Uusi matto on löytänyt
myös tiensä
makkariin



Aiemminhan tuossa seinällä oli hylly,
mutta se sai jäädä pois uuden tapetin myötä.
Tapetista löytyy mielestäni tarpeeksi
näyttävyyttä.





Nämä yöpydän lamput ovat
myös uudet.



Lattia kun saataisiin vielä vaihdettua myös yläkertaan. Ehkä sitten ensin kesänä... Nyt nämä suuntaa vielä kohti ale myyntejä. Vielä muutama lahjakortti esim. sisustus onnensydämeen käytettävänä :) Pitäisi myös kattella reissua varten jotain kevyempää vaatetusta.


Makoisaa lauantaita kaikille ♥

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tapetointi murheita

Tulin pikaisesti moikkaamaan teitä. Viimeksi tuossa kerroinkin teille murheen kryynistä eli tuosta makkariin laitetusta tapetista. No niinhän siinä sitten kävi, että joudun repimään eilen tapetin alas. Eipä siinä pikku viillot enää auttaneet. Tiedä sitten mikä tuohon tapetin kurpuiluun johti, mutta nyt pitää yrittää tehdä sitten viimeisen päälle hyvää jälkeä. Pohja on nyt sitten myös välttämättä maalattava, että tuohon uskaltaa taas yrittää. Ikinä ei olla aiemmin pohjamaaleja tapettien alle vedetty ja hyvä on aina ennen ollut lopputulos. Samassa tuli sitten päädyttyä myös tapetin vaihtoon. Liekkö ollut huono laatuista, ainakin edullisesti löytyi Prismasta tuo edellinen. Marssin tänään heti töiden jälkeen tapettikaupoille ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä ♥


Tämä nyt sitten ois tarkoitus viikonloppuna
viimeistään seinälle saada
laitettua.




Tuossa uusittiin muuten vuoden vaihtumisen kunniaksi bannerikin, tykkään ainakin itse. Oma ideoima ja avokin taas toteuttama :)

Toivottavasti kaikki ovat selvinneet ehjin nahoin uuden vuoden vietosta ;)

Mukavaa keskiviikko iltaa ♥