torstai 25. heinäkuuta 2013

Quriosa Interior esittelyä

Muutamia ihania sisustusputiikkeja pohjanmaalta Vaasa-Mustasaari alueelta on esitelty ja tässä tulisi jälleen yksi. Persoonalliset ja erilaiset sisustusputiikit kovasti kiehtovat ja tällä putiikilla on ainakin upeat puitteet. Juuri tuollaisessa miljöössä sitä itsekin haluaisi asustella. Laidasta laitaan löytyi jos jonkun moista ihanuutta, lisäksi myös aitoa antiikkia

Omistaja kertoi, että uusimmassa Glorian Koti lehdessä olivat saaneet juuri mainintaa. Suosittelen pistäytymään jos olette lähimaisemissa. Totta kai myös löytyy nettikauppa, joten kauempanakin asustelevat pääsevät ihastelemaan putiikin tarjontaa TÄSTÄ!


kuvapläjäystä olkaapa 
hyvät!


















Tälläistä tällä kertaa.

Aurinkoista illan jatkoa!

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kysymyksiä & vastauksia

Ihana Seija Stella Vanilja blogista heitti mulle mukavan haasteen. Tämäpä sattuikin hyvin, koska mä menin ja hajotin meidän uudenkin kameran enkä nyt siis pysty ottamaan kuvia ollenkaan. Sitä odotellessa voin toteuttaa teidän ihanien haasteita. 
Iso kiitos näistä   
nämä piristää aina mieltä vaikka olen aika laiska näitä joskus toteuttamaan. Yritän parantaa tapani :)

KAUPUNKI VAI RANTALOMA? PERUSTELUT.

Hmm.. riippuu vähän vuodenajasta. Kanarialla tuli todettua, että en kovin pitkään jaksa vaan löhötä, että pitää myös olla koettavaa ja nähtävää. Pelkkä rantakohde ei ehkä ole mun makuun. Hyvä kombo kumpaakin olisi paras yhdistelmä.


PARAS ASIA JOKA MINULLE ON TAPAHTUNUT VIIME AIKOINA?
Tämä on hieman ristiriitanen. Kamalin asia mitä on tapahtunut viime aikoina oli ehdottomasti tuulimunaraskaus, mutta siitä seurasi jotain hyvääkin. Se lujitti aivan mielettömästi meidän parisuhdetta ja taas ollaan entistä tiivimmät paita+peppu. Paras asia on edelleenkin siis mun avokki. Mä olen myös alkanut olemaan sinut itseni kanssa, eli aina ei tarvitse miettiä mitä muut musta pohtii.

PARAS KESÄHERKKUSI JA MAHDOLLINEN RESEPTI.
Kesäherkku.. nams niitä on niin monia. Mansikat ja jäätelö, herneet, mustikkapiirakka vanilijakastikkeen kanssa ja muuten tuo äiskän luo illanistujaisiin tekemäni seeprakakku oli aivan mielettömän herkkua!


Seeprakakun ohje:
1. Voitele vuoka korppujauhoilla. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä keskenään vehnäjauhot, vanilijasokeri ja leivinjauhe. Lämmitä maito mikrossa kädenlämpöiseksi. Sekoita munavaahtoon hitaasti vatkaten vuorotellen jauheseosta, maitoa ja öljyä. Jaa taikina kahteen osaan. Sekoita toiseen puolikkaaseen kaakaojauhe.
2. Kaada keskelle vuokaa vuorotellen tummaa ja vaaleaa taikinaa puoli dl kerrallaan. Älä jää odottamaan taikinan leviämistä vaan kaada seuraava kerros päälle saman tien. Jatka näin, kunnes kaikki taikina on käytetty.
3. Paista keskitasolla180 asteessa n. 40 min. Kumoa ja jäähdytä. Paloittele tumma suklaa ja sulata ne mikrossa. Mittaa kerma kattilaan ja lämmitä liedellä, älä kuumenna kieuhuvaksi. Kaada sulkaa joukkoon. Laita kattila hetkeksi vielä liedelle miedolle lämmölle. Sekoita kunnes kuorrute on tasaista. Jäähdytä ja kaada kakun päälle.
4. Sulata myös valkosulkaa mikrossa. Kaada kertakäyttöseen pursotin pussiin. Leikkaa aukko pussin suuhun ja taiteile seepraraidat. Lisää kesäiset marjat.
TAIKINA
4 munaa
3 dl sokeria
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl vanilijasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl kädenlämpöistä maitoa
2 ½ dl öljyä
2 rkl kaakaojauhetta

SEEPRAKUORRUTUS
130 g tummaa sulkaata
1 dl kuohukermaa
70 g valkosuklaata
kaiken kruuna mansikat

KESÄPERINTEENI?
Ei kyllä mitään perinteitä ole vielä päässyt muodostumaan. Perus mökkisauna, grillaus ja tikanheitto. Toivottavasti tulee vielä monta kesää perinteiden muodostamiseksi.


PARAS VIIMEISIN SISUSTUSOSTOKSENI.
 Ehdottomasti 60-luvun pieni ruskea senkki. Tuunasin siitä omaan kotiin sopivan valkoisella maalilla ja uusilla nupeilla. Nyt se sai monta vuotta lisää.
MILLAINEN ON UNELMIEN ASUINYMPÄRISTÖ?
Tässä on kokoajan etsinnän alla vanhempi ns. maalaistalo. Eli punainen tupa ja perunamaa tyyliin mentäisiin. Iso vehreä tontti jossa mielellään vanhat piha-aitat ja ulkosauna. Onhan tuo toinen osapuoli ehdottanut uudenkin rakentamista, mutta kun haluan ehdottomasti vanhaa. Niissä on niin oma tunnelmansa, eikä sellaista saa uuteen vaikka kuinka yrittäisi.
SUOMENKIELEN KAUNEIN SANA?
Oliskohan se sitten se rakkaus.


*kuvat lainattu
MILLAISIA KESÄSUUNNITELMIA MINULLA ON?
3 viikon loma oli ja meni. Kovasti oli suunnitelmia ja kesälomareissu toteutuikin, mutta paljon jäi myös tekemättä. Syksyllä vielä 1 viikko ja kesäloma olisi tarkoitus jatkua jossain lämmössä.

PARAS VUODENAIKA?
OOO.. kesänlapsi mä oon, tämä oli helppo. Syksyssäkin on omat hyvät puolensa, sen fiilistely on parhautta!

MIKÄ SAA MINUT ONNELLISEKSI?
Viime aikoina olen osannut nauttia arjestakin, eli jopa kiva työ ja siellä mukavat työ
kaverit saa mut onnelliseksi. Oma kulta ja perhe on aina tällä listalla. Tietysti myös karvakaverit, nekin antaa paljon!
Kiva haaste! Napatkaahan mukaan jos ette ole jo tehneet.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Kaappi tuunausta

Kesäloman jälkeen viikko arkea takana. Yllättävän nopsasti vierähti kuitenkin tämäkin viikko ja mikä parasta, pääsin heti valkkailemaan talvilomia :)  hankala päästä taas vaan takaisin arki rytmiin. Lomalla tuli otettua niin rennosti, tais vuorokausi rytmi kääntyä kyljelleen.

Lupasin teille laitella kuvia mun viimeisimmästä tuunaus projektista. Tosin mä unohdin vain ottaa teille kuvia lähtötilanteesta, joo tiedän.. eipä tässä sitten pointtia ole! No muistin muutaman kuvan napsata juuri ennen kun koko kaappi sai valkoisen maalin päälleen. Koitin saada tuohon tuommoista kulunutta ilmettä ja sitten tietty vetimet tuli myös vaihdettua.


Tässä alkutilannetta











Hajotin muuten meidän uudenkin kameran, ne ei sitten vaan pysy käsissä. On kyllä laadussakin vikaa, jos ei muutamaa pientä kolhua kestä! Se lähti alkuviikosta paikkailtavaksi ja toivottavasti palautuu takaisin entistä parempana ;)

Millasia suunnitelmia viikonlopulle?

Ihanaa lauantaita ♥

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kesäilta äiskällä

Yksi lomailta istuttu vanhempien terassilla nauttien hyvää ruokaa, juomaa, seuraa ja ennen kaikkea
mun omilla kätösillä tehtyä kakkua. Yllätyin itsekkin kuinka hyvä maku oli, vaikka
ulkonäkö ei välttämättä ole kovin onnistunut :)

Ilta jatkui pelaten hauskoja pelejä. Näin vanhemiten osaa vasta arvostaa myös
omien vanhempiensa seuraa. Kyllä sitä muistaa joskus teini iässä, kun ei sitten millään kehdannut näyttäytyä samoissa maisemissa.Tuli kiukuteltua turhista, eikä osannut arvostaa heidän huolenpitoa. Onneksi sitä on niistä ajoista hieman viisastunut :)
Mikäs sitä olisi parempaa seuraa? 
Ihanaa, että oma avokki tulee vielä niin hienosti juttuun omien vanhempieni kanssa. Avokista puheen ollen.. synttärit sunnuntaina. Mietiskelin kovasti lahjaa, mutta taidetaan sitten
kuitenkin vaan mennä ulos syömään ja leffaan. Tuntuu, että näinä parina päivinä on tullut keräiltyä taas rutkasti voimia varastoon kohti arkea, joka muuten koittaa mulle jo maanantaina.
Kääks! miten tämä 3 viikkoa on mennyt niin hujauksessa?

 





Ihania kesäiltoja!

torstai 11. heinäkuuta 2013

Aamupalaa yhdelle

Nyt on kyllä hieman köyhähkö aamupala, mutta niin hyvää kuitenkin. Simppeli herkku palaa takaisin, eli luonnonjugurttia ja hedelmiä tässä tapauksessa kiivä ja banaania. Mustikkasmoothie, perunapiirakkaa ja teetä.

Aamupala vinkkejä kaivataan! Minkälainen aamupala on teidän lemppari?
Leipä kyllästyttää, nyt pitää saada jo jotain muuta
tilalle.



Ja yksi tähtikuppi lisää 
kokoelmaan...




Yksi tuunaus postaus myös tulon päällä. Ostin http://www.antiq.fi sivuilta 60-luvun
pikkusen kaapin ja se sai uuden maalin sekä nupit päälleen.
Mä en tietenkään muistanut ottaa teille kunnon kuvia lähtötilanteesta. Tohkeissani kun olin, niin muistin napata kuvat vasta siinä vaiheessa kun kaappi oli jo osittain valkoisen
maalin peitossa ja nupit irrotettu. Äh, ens kerralla muistan varmasti!

4pv lomaa jäljellä ja kaikkea kivaa näille päiville suunniteltuna. Ehdottomasti päästävä katsomaan itse ilkimys 2, koska ykkönenkin oli niin viihdyttävä. Lisänä 
ajateltiin ehtiä vielä mökkeilemään, minigolffaamaan, pyörähtämään terassilla ja mahd. grillailla. Paljon kesäkivaa siis luvassa

Katotaan miten tää mun flussa antaa periksi? Sain reissultamme tuliaisina kamalan köhän, mutta ei anneta sen hidastaa menoa kunhan ei tule kuumetta. Pienikin lämpö saa nimittäin mun olon jo aika tukalaksi.

Kerroin tuossa aiemmin meidän 1 1/2 kk sitten kokemastamme tuulimunaraskaudesta. Haavat pikku hiljaa paranee, mutta nyt on viime aikoina niin moni läheinen saanut tai
parhaillaan odottaa vauvaa, että niiden uutisten kuuleminen tuntuu tosi
pahalle. Olen tosi iloinen muiden puolesta, enkä halua olla katkera ja toivon kaikille todellakin vaan kaikkea hyvää... mutta omille tuntemuksille en voi mitään. Tuntuu pahalta, että en voi iloita muiden onnesta. Mä sitten kyselen kyllä kun haluan tietää kuulumisia. Ehkä jonakin päivänä mekin saadaan vielä nauttia tuosta tunteesta.

Anteeksi avautuminen, palaillaan taas myöhemmin!

Viikonloppukin lähestyy joten mukavaa tulevaa viikonloppua!

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Lomareissu kuvina

Taas on palattu blogin äärelle. Meidän lomareissu oli IIIHANA, mutta liian lyhyt niin kuin aina! Onneksi saan nauttia vielä kesälomastani tämän viikon. Syksyllä sitten jatkuu lomailut viikon verran, jospa johonkin lämpimään lähtis.

Meidän reissu starttasi Turusta josta mentiin botskilla Maarianhaminaan. Siellä oltiin parisen yötä ja siitä sitten 1 yö Harjattulassa ja siitä Naantaliin päiväksi. Maarianhamina oli mukava paikka, mutta aika pikkunen. Suosittelen auton vuokrausta, niin pääsee kieppaan hieman pidemmälle. Meillä tosin ei ollut autoa vuokrattuna, vaan saatiin hotellilta pyörät ja päästiin niiden selässä näkemään maisemia hieman laajemmin. Käymisen arvosia paikkoja oli merenkulkumuseo ja siinä vieressä iso Pommern laiva. Iltaa käytiin istumassa Indigossa, Dinossa ja Arkipelag Gardenissa. Keskustasta löytyi myös suloinen idyllinen kahvila nimeltään Bagarstugan. Tuossa kahvilassa käytiin nautiskelemassa ahvenanmaan pannaria.

Yövyttiin Savoy hotellissa keskustassa. Jälkiviisaana olisin enemmin yöpynyt rannan Arkipelag hotelissa. Keskusta oli pieni mutta tunnelmallinen. Ihastuin Modehuset Aliceen miks ei täällä Vaasassa ole tuollaisia kauppoja? Niin kauniita vaatteita ja vielä edulliseen hintaan.

Paluumatkan botski oli M/S Grace. Olin kuullut laivasta paljon ja odotukset täyttyivät. Löytyi ruokapaikkoja joka makuun ja useampia baareja. Kovin oli panostettu viihtymiseen ja ohjelmaan. Vaikka mekin tultiin päivälaivalla, niin live esiintyjiä oli paljon. Päästiin näkemään mm. Idols voittaja 2011 Martti Saarinen. 5 h laivalla meni hujauksessa.

Harjattula Manorissa me oltiin myös yksi yö kun saavuttiin 2 Maarianhamina yön jälkeen Turkuun. Harjuttula Manor oli  n.30km Turun keskustasta saaristoon päin. Suosittelen, jos haluatte testata hieman erilaista yöpymistä luonnon rauhassa. Me ei päästy yöpymään kartanoon, mutta aivan yhtä tunnelmalliseen pieneen majataloon. Huoneet oli  hiljattain remontoitu ja olivat hyvin kodinomaisia Aamupala oli paras mitä olen hotelleissa saanut :)

Pitihän sitten vikana päivänä päästä vielä Naantaliin. Oli vaan niin tuulinen päivä, että ulkona tuli nopeeta vilu. Haaveilin, että oltaisi istuttu terassilla ottamassa arkaa kera herkkujen, mutta sisätiloihin jouduttiin mennä sitten lopulta syömään.

Reissun jälkeen käytiin vielä mökillä nauttimassa loman rippeet



Tässä sitten reissun kuvapläjäystä,
murto-osa siitä...























Tais tulla itsestäkin laitettua muutama kuvanen, näette kuka täällä
blogin takana häärii :) joko teillä on
lomat pidetty vai onko
vielä edessä päin?

Nyt sitten blogikieppiä, ettei mitään ole tullut missattua! Monikohan jaksoi
lukea mun pitkän postauksen? ;)

Mukavaa tiistaita! ♥